Kuvantunnistus Google lensin kanssa

Mikä on Google Lens?

Mikä sovellus tunnistaa kuvasta? Google Lens tunnistaa kuvan. Jos olet matkaillut paljon puhelimesi kuva-albumi on pullollaan kuvia rakennuksista, paikoista, nähtävyyksistä ja kasveista, mutta et enää muista mitä ne esittävät. Google lens auttaa sinua tunnistamaan kuvat ja paljon muuta.

Google Lens määritelmä

Mikä on Google Lens? Goole Lens on Googlen kehittämä kuvantunnistus hakuohjelma. Kaikki ympärillämme löytyvä pystytään skannaamaan puhelimesi ja Google Lens- ohjelmiston avustuksella. Saat vastauksen skannatusta kohteesta puhelimen ruudulle.

Voit siis ajatella ohjelmaa Google hakukoneeksi. Google Lens tekee haun osoittamasi kohteen, kuvan tai vaikka tekstin perusteella.

Sovellus on ollut saatavissa vuodesta 2017 lähtien ja saanut jatkuvasti uusia ominaisuuksia. Sovelluksesta löytyy Android ja IOS- sovellus.

Goole Lens hyötyjä?

  • Käännä tekstiä tosimaailmasta skannaamalla. Kopioi tekstiä ja vaikka kuuntele se suoraan.
  • Etsi löytämäsi tai haluamasi mukava tuote suoraan ohjelman avulla netistä.
  • Käytä ohjelmaa eläinten, kasvien ja esineiden tunnistamiseen.
  • Ota kuva tuotteesta ja Google Lens kertoo mikä se on ja mistä sitä saa

Kun luet artikkelia eteenpäin, saat hyvä kuvan kaikesta, mihin appi taipuu.

Mikä on Google Lens?

Google Lens ja markkinointi

Esimerkki ostotapahtumasta

Mietitään skenaariota, että yrityksesi potentiaalinen asiakas hakee mitä tahansa tuotetta Google Lens avulla ja hänellä on päällä toiminto: Suggest Similar Products eli ehdota samanlaisia/tyylisiä tuotteita.

Hänellä on kuva jostain tuotteesta esimerkiksi hameesta, jota jokin kuuluisuuden tähti pitää yllään. Google Lens antaa osuman ja muita samankaltaisia osumia. Tuote on samantyylinen kuin kuvassa ja näin asiakas ohjautuu tämän kautta yrityksesi sivustollesi.

Hameen oston lisäksi pystyt rakentamaan hänelle ehdotuksen muista pukuun sopivista tuotteista ja tämän kaiken saa sinun kaupastasi. Tämä pätee tietysti minkä tahansa tuotteen kanssa.

Mitä pitää tehdä, että tämä onnistuu?

  • Google kuvat. Kaikki tuotteet joita yrityksesi myy: katso että kuvat, tuoteselosteet, videot ovat erinomaisia tuotteistasi. Kannattaa ottaa mallia alan parhaista kuten Amazon.
  • Yrityksesi pitää oppia Google- optimoinnista tai antaa tämä alue sen ammattilaisten käsiin. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, kuinka Goole rankkaa ja löytää tuotteesi, kun niitä tai samanlaisia tuotteita haetaan ja näytetään ihmisille hakutuloksissa. Tätä Google optimointia tekevät monet SEO-ammattilaiset. Linkki alan ammattilaiseen.
  • Kaikki nettiin yrityksesi laittamasi materiaali kannattaa ja pitää optimoida mobiililaitteille. Googlen oma strategia on nykyään täysin keskittynyt mobiililaitteisiin. Pidä sivut ja kuvat kevyinä, rakenna selkeä helposti käytettävä strukturointi ja tarkista hyvä skaalautuvuus.

Google Lens käyttö?

Mennään läpi, miten kaikki toimii ja saat käytännön esimerkein ymmärryksen ohjelmiston monipuolisuudesta.

Ajatellaan että näet valkoisen kauniin kukan luonnossa ja mietit mikä kasvi on kyseessä? Vanhempani kertoivat, kun olin pieni, että se voi olla myrkyllinen ja muistaakseni nimeltä nurmileinikki tai jotain sellaista.

Yritän kirjoittaa sitä Googlen kentän hakuun erilaisin kuvailevin sanoin ja saan tuhansia vastauksia, mutta mikä niistä on oikea?

Toinen parempi vaihtoehto on Google Lens- sovellus. Ota kännykkä esiin, johon olet ladannut Google Lens appin/ohjelmiston. Osoita kännykkäsi kameralla kukkaa, ohjelmisto tarkentaa sen kukkaan ja tunnistaa kasvin ja antaa sinulle vastauksen mikä kukka on kyseessä ja paljon muuta hyödyllistä tietoa siitä.

Google Lens käyttöä jokapäiväisessä elämässä:

  • Kamera tunnistaa muun muassa kasvit ja eläimet yllä olevan esimerkin mukaan.
  • Kuvaa jokin teksti esimerkiksi ulkomailla ollessasi ja ohjelma kääntää siitä omalle kielellesi tulkkauksen. Suomen kieli on pieni kieliluokka, saat vastauksen ainakin englanniksi.
  • Tee luennolla ollessasi muistio ja kuvaa tämä Google Lensin avulla ja saat siitä tekstin, jonka voit kopioida minne tahansa.
  • Näet mukavan tuotteen: takki, mekko, kenkä, laukku arkipäivän toimissasi, televisiossa, netissä etc., otat kuvan siitä. Google Lensin kautta saat vastauksen mikä tuote on, mistä sitä saa, hinnat etc. ja myös muita samantyylisiä tuotteita halutessasi.
  • Kaupassa ostaessasi ruokaa haet/löydät erilaisia tuotteita etkä oikein tiedä miten ne pitäisi valmistaa, kokeile Lensiä tuotteeseen ja saat kaikkea infoa tuotteesta, sen terveellisyydestä, ohjeita, arvosteluita.
  • Lens ohjelma lukee erilaisia koodeja kuten QR-koodeja, Url tai tekstin joukossa oleva Url: ja, kertoo mistä on kyse esim. tilaisuus, tapahtuma, voit jopa siirtyä suoraan nettisivun osoitteeseen.
  • Kun käytät skannausta esimerkiksi musiikki studioalbumiin tai kirjoihin voit saada kaikki mahdolliset tiedot näytöllesi, jopa kappaleiden sanoja sekä arvosteluja tuotteista.
  • Kun käytät Lensiä historiallisiin rakennuksiin ja maamerkkeihin saat runsaasti tietoa niistä, reittiohjeet, Goole Maps:in kautta jne.
  • Ota omat kuvat kännykän kamerasta ja anna Google Lens tarkastella niitä ja saat paljon tietoa kuviin liittyvistä paikoista, asioista etc.
  • Käyntikortista saat ohjelmalla skannaamalla suoraan tiedot itsellesi: uusi kontakti. Voit suoraan soittaa tai mailata.
  • Menet ravintolaan, osoita logoa tai menua Google lensin avulla ja saat nopeasti ihmisten antamat arvostelut ravintolasta ja tuotteista.
  • Osoitat vain matemaattista laskua esimerkiksi kirjassa ja Lens laskee/ratkaisee sitten laskun puolestasi.

Miten Google Lens toimii?

Sinulla pitää olla Android tai IOS- pohjainen laite: puhelin tai pad.

Google Lens -asennus

  • Klikkaa Applen apps-stor tai Google play kauppaa.
  • Klikkaa hakukenttää.
  • Kirjoita Google Lens ja hae.
  • Klikkaa asenna/install.
  • Asennuksen jälkeen löydän Google lensi laitteen kameran yhteydestä tai google hakukentästä tai erillisenä ohjelmana.

Avaa ja käytä:

  1. Avaa ohjelma. Näet ruudun aivan kuin ottaessasi kuvaa kännykän kameralla.
  2. Kun ohjelma tunnistaa asioita, se merkkaa kohteet näytölläsi.
  3. Valitse klikkaamalla ruutua mistä haluat tietoa.
  4. Klikkauksesi jälkeen, tiedot tulevat näyttöösi.

Metaversumia hyödyntävät ammatit ja toimialat

  • Arkkitehdit metaversumissa
  • Insinöörit metaversumin hyödyntäjinä
  • Ohjelmistosuunnittelijat
  • Peliteollisuus
  • Viihdeteollisuus
  • Markkinoijat?

Yhteenveto

Google Lens on tärkeä etappi kulkiessamme kohti lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksia ja arkipäiväistymistä. Epäilemättä Goooglella on suunnitelmia kehittää Google Lensiä suuntaan, jossa se tulee yhdistymään mielenkiintoisilla tavoilla metaversumin näkymiseen arkipäivässä. Joten kaikkien eturintamassa olevien markkinoijien kannattaa pitää Google Lensin kehittymistä silmällä, sillä se voi olla seuraavien markkinoinnin trendien ajuri.

Lue lisää Wikipediasta: Mikä on Google Lens?

Usein kysytyt kysymykset

Google Lens hinta?

Tuote on täysin ilmainen ja vapaasti ladattavissa. Asennus kestää muutaman minuutin.

Mikä esine sovellus?

Google Lens käyttää google toimintoja taustalla. Puhelimen ja Google Lens-ohjelman avulla voit osoittaa mitä tahansa esineitä ympärillämme ja saada kohteesta lisää tietoja.

Google Lens Android/ iPhone

Molempiin käyttöjärjestelmiin löytyy oma sovellus ja ladattavissa järjestelmien sovellus- kaupoista.

Lähteitä:

Google Lens kotisivu: https://lens.google/

Google Lens lisätietoja ja ohjeita: https://support.google.com/photos/answer/7539151?hl=en&co=GENIE.Platform%3DAndroid

Markkinoinnin trendit / SEO Kari Nieminen | 0400125160 | kari@seokarinieminen.com | Website | + posts

Suhtaudun markkinointiin ja markkinoinnin tuloksiin intohimoisesti, ja haluan auttaa yrittäjiä, yrityksiä ja yhteisöjä ratkaisemaan asiakashankinnan haasteita eri muodoissa. Sydäntäni lähellä on digitaalisen markkinoinnin eri muodot ja erityisesti hakukoneoptimointi, konversio-optimointi, hakusanamainonta sekä tietysti markkinoinnin tulevaisuuden trendit ja teknologiat.

Similar Posts